Stora Enso on tänään kertonut tulosparannuksestaan. Metsäyhtiön kustannusleikkaukset aloitettiin ajoissa ja tuottavat nyt tulosta. Uimaharjun sellutehtaan seisokki jatkuu ja Stora Enso kertoo pörssitiedotteessaan yhtiön suunnitelevan edelleen sellaisten Suomen yksiköiden sulkemista, jotka ovat tappiollisia. Näistä saadaan tietoa kesän lopulla tai syksyllä.
Odotamme kysynnän jatkuvan heikkona vuoden 2009 kolmannen neljänneksen aikana.
Alhaisempi kustannustasomme auttaa meitä tuloksen puolustamisessa tiettyjen
paperilaatujen hintapainetta vastaan. Organisaation tehostamiseen ja kiinteiden
kulujen 250 miljoonan euron lisävähennykseen tähtäävä, huhtikuussa julkistettu
Next Step -ohjelma etenee ajallaan ja kustannusleikkaustavoitteiden mukaisesti.
Kaikki jo toteutetut ja ilmoitetut toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä
ratkaisemaan ulkoisia kustannusongelmia, jotka ovat tehneet eräistä
tuotantolaitoksistamme erityisesti Suomessa kannattamattomia. Konsernin Suomen
ulkopuolella tekemä voitto on menetetty kolmena peräkkäisenä neljänneksenä
suurelta osin tai jopa kokonaan Suomessa. Tämän vuoksi suunnittelemme
tuotannonrajoitusten lisäksi kapasiteetin pysyvää sulkemista sellaisissa
liiketoiminnoissa, joissa emme usko nopeaan elpymiseen ja positiivisen tuloksen
tekemisen mahdollisuuteen. Näistä suunnitelmista ilmoitetaan erikseen vuoden
2009 kolmannella neljänneksellä suunnitelmien valmistuttua, kertoo toimitusjohtajaj Jouko Karvinen.