Lieksan kaupungin viime vuoden tilinpäätös on kivunnut ylijäämäiseksi. Vielä syksyllä ennakoitiin alijäämää, mutta viimeisen vuosineljänneksen aikana kustannusten karsinta onnistui ja tilinpäätös on noin 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kertoo Lieksan kaupunginkamreeri Johanna Tähkiö. Osansa vaikutti yleinen korkojen lasku, josta Lieksa hyötyi viime vuonna pari sataatuhatta euroa.
Lieksan kaupungin tilinpäätös vuodelle 2009 kääntyy sittenkin ylijäämäiseksi
Kolmannessa neljännesvuosiraportissa syksyllä ennakoitiin että kaupungin tulos
jää noin 700 tuhatta euroa alijäämäiseksi. Ponnistelut kustannusten
karsimiseksi ovat kuitenkin tuottaneet tulosta.
Sivistyspalvelukeskuksen käyttökate on yli miljoona euroa parempi kuin
talousarviossa. Sivistyspalvelukeskus korostaa, että saavutetut säästöt ovat
enimmäkseen kertaluontoisia, ja että pitkän tähtäimen kustannusten
sopeuttamiseen tarvitaan jatkossa rakenteellisia muutoksia.
Teknisen palvelukeskuksen nettokäyttökustannusten ennakoidaan olevan noin 800
000 euroa pienemmät kuin talousarviossa muutoksineen. Suurimmat yksittäiset
erät, joista säästö koostuu, ovat budjetoitua 300 000 euroa edullisemmin
toteutettu Riihivaaran kaatopaikan kunnostus sekä ABC-kiertoliittymä, joka
toteutettiin kaupungin omana työnä.
Sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen käyttökate jäänee parisataatuhatta euroa
heikommaksi kuin talousarvio ja vuoden aikana myönnetty miljoonan euron
lisämääräraha edellyttävät. Sosiaali- ja terveystoimen uudistamishankkeet ovat
jäljessä. Se näkyy ongelmana saada aikaan tuloksia. Nyt sosiaali- ja
terveystoimen on keskityttävä valtuuston syksyllä päättämien uudistusten
toteuttamiseen. Erityisesti on keskityttävä kotisairaanhoidon ja kotipalvelun
yhdistämiseen ja moniammatillisten tiimien toteuttamiseen. Mitään asiaan
liittyvää tehtäväaluetta tai toimintaa ei ole lupa jättää ulkopuolelle.
Oppilasmäärän vähenemisen vuoksi takaisin perittävä valtionosuuden palautus
opetusministeriölle oli 260 tuhatta euroa pienempi kuin mihin talousarviossa
oli varauduttu. Lisäksi vuoden 2009 aikana laskenut korkokanta tuotti
kaupungille 180 tuhannen euron säästön korkokuluissa.
Tämän hetken ennakkoarvio tilikauden ylijäämäksi on noin 1,3 miljoonaa euroa.
Kaikkia tilinpäätöstietoja ei kuitenkaan ole vielä saatavilla.