Joensuu 92,8 MHz • Nurmes 101,0 MHz • Outokumpu 101,7 MHz • Kitee 102,2 MHz • Juuka 103,3 MHz • Lieksa 92,0MHz Tilaa RSS Syöte Uutisarkisto

Seuraa meitä Twitterissä

Jouluradio aloitti tänään


28.11.2010

Jouluradio kuuluu nyt myös Joensuun seudulla. Pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimitus Toivontuottajat aloittivat jouluradion kahdeksan vuotta sitten. Tänä vuonna jouluradio sai kahdeksan uutta kuuntelualuetta. Joensuun seudulla jouluradio aloitti viime yönä klo 12 taajuudella 98,4 Mhz ja kaapelissa 99,4 Mhz. Joululauluja kuullaan 10. tammikuuta asti.

JOULURADIO ENSI KERTAA JOENSUUSSA

Toivontuottajien Jouluradio kuuluu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Joensuussa. Jouluradio käynnistyy Hoosiannalla puolilta öin ensimmäisen adventin koittaessa sunnuntaina 28.11. Tuhannet joululaulut soivat kellon ympäri Jouluradion taajuudella sunnuntaihin 10.1.2011 asti.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimitus Toivontuottajat toi Jouluradion eetteriin ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten. Sittemmin Jouluradiosta on kasvanut puolivaltakunnallinen kanava, joka tavoittaa kolme miljoonaa kuuntelijaa analogisesti.

Tänä vuonna Jouluradio on saanut kahdeksan uutta kuuntelualuetta osittain Kirkon Mediasäätiön tuella. Yksi Kirkon Mediasäätiön tukemista alueista on Joensuu. Joensuun taajuudet ovat 98,4 MHz, kaapeli 99,4 MHz (Elisa).

Tilapäiseksi radiokanavaksi Jouluradio on ollut varsin suosittu. Vuonna 2009 kanavaa kuunteli pääkaupunkiseudulla peräti 13,6 prosenttia kaikista radiokuuntelijoista, koko maassa kuuntelijoita oli 12,5 prosenttia. Joka vuosi myös internetissä tehdään uusia kuuntelijaennätyksiä.
– Koska joulu on koko kansan juhla, musiikista löytyy niin ylevää kuin maanläheistäkin. Jouluradion tuhansien kappaleiden kirjastoa ryyditetään uusimmilla levytyksillä ja niistä laitetaan soimaan osuvimmat tulkinnat. Kanavan saundissa on kaikille tuttuja joululauluja, tunnetta ja joulunajan taikaa, Jouluradion musiikkipäällikkö Mikko Huotari linjaa.

KUULUU MYÖS INTERNETISSÄ

Tänä vuonna Jouluradiossa on paljon uutta. Monen toive täyttyy, kun kuuntelijat voivat päästä taajuuksille kertomaan terveisiään ja kuuntelemaan toivejoulumusiikkiaan. Jouluradion toivekonsertti kuullaan lauantaisin kello 14 ja sen uusintalähetys on sunnuntaisin kello 18 alkaen.
– Tälläkin tavalla voi jakaa hyvää joulumieltä ja kertoa läheisilleen ajattelevansa heitä. Terveiset kulkevat radioaalloilla ja erityisesti netin kautta maailman joka kolkkaan, kertoo ohjelman toimittaja Outi Ikonen Toivontuottajista.

Kuulijat voivat toivoa kappaleita ja lähettää tervehdyksiään Jouluradion verkkosivujen kautta www.jouluradio.fi, sähköpostilla: jouluradio.toiveet@evl.fi tai Jouluradion Facebook-fanisivun kautta.

Uutta Jouluradiossa ovat myös kaksi nettiradiokanavaa, perinteisen Jouluradio.fi:n rinnalla netissä soivat perheen pienimmille suunnattu Pikku jouluradio sekä kauneimpia ja suosituimpia jouluklassikkoja soittava Rakkaimmat joululaulut -nettiradio. Näitä kaikkia pääsee kuulemaan joko osoitteesta www.jouluradio.fi tai pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen jouluportaalin www.joulu.fi:n kautta. Jouluradiolle tehdään tänä vuonna myös iPhone-sovellus, jonka iPhonen käyttäjät voivat ladata iTunesin AppStoresta.

JOULURADION TAAJUUDET JOENSUUSSA: 98,4 MHz, kaapeli 99,4 MHz (Elisa).

Tuoreimmat uutiset